Vaasan perustettiin 1800 luvun lopussa useita pyöräliikkeitä jotka mainostivat olevansa omien merkkiensä pääedustajia Suomessa ja harjoittavansa tukkumyyntiä. Asiamiesten käyttö varsinkin maaseudulla oli tavallista. Alkuvuosien näkyvin yritys oli vuonna 1894 perustettu Holmbergs Agenturaffär ja toinen varsinainen pyöräliike oli Napoleon Cycle & Co.
Kotkan Rauta-, urheilu- ja sähköliike Oy:n myyjäluettelossa vuodelta 1898 on mainittu mm L. Palin, Vaasa
Vaasassa ensimmäinen pyöräaalto iski pohjaan vuonna 1903 jolloin tuolloin näkyvin liike Holmbergs Agenturaffär ajautui konkurssiin ja useat rautakupat lopettivat pyörien myynnin.
Mainonta sai välillä huvittaviakin piirteitä. Ensimmäisenä vuonnaan 1900 G-L.Hasselblatt mainosti olevansa alan suurin liike Vaasassa. Vuoden 1904 ilmoituksissaan Hasselblatt kertoi olevansa alan suurin yritys Pohjois-Suomessa. Kilpailija Sähköliike L.Palin taas mainosti olevansa suurin Vaasassa. Hasselblatt suurin koko Suomessa ja Palin edelleen Vaasan suurin. Kokkolalainen Rudbäck mainosti olevansa “ei maan pienin pyöräliike”
Vaasassa Palinien avioero aiheutti myös hauskoja hetkiä lehden ääressä. Kiista oli yhteisestä pyörämerkistä jota molemmat myivät ja pitivät tuotemerkkiä omanaan. Selma Palin kiistan voitti.
Vuodesta 1907 asti Eino Louhivuori etsi asiamiehiä myymään “Sukkela” merkkisiä pyöriään. Louhivuori myi luettelossaan myös ompelukoneita ja kelloja.
Vaasassa pyörävalmistus alkoi Rautakauppa Oy Teräksen toimesta vuonna 1912.
Omaa merkkiään Vaasassa myivät:
Urheiluliike Argo 1950: Balder, Voima
Oy Herman L. Berggren AB 1910-20: Finlandia, Werraton, Sveriges Drottning
Otto Brandt 1920 : Victoria
Brännbeck & Staffans 1920: Original
Kauppa O/Y Hansa 1920: Hansa
Oy G.L.Hasselblatt 1900-1960: Cresent Extra, Erlan, Marvel, Pohjola, Sampo, Sukkela
Eino Louhivuori 1900-27: Sukkela
Tiedot Vaasabladeteista Alkuvuodelta 1927: G.L.Hasselblatt osti edesmenneen Eino Louhivuoren varastopyörät, ompelukoneet jne yhteisarvoltaan noin 500.000 mk. Sukkelan nimioikeus sisältyi kauppaan.
Louhivuoren kuolinpesä asetettiin konkurssiin. Pakkohuutokaupassa myytiin mm. 96 kpl sukkelamerkkisiä miesten- ja 59 kpl naistenpyöriä. 250 kpl polkupyörän runkoja, 300 kpl vanteita ja 1000 kpl polkupyörän ulkorengasta. Kerralla kaikkia ei saatu myytyä vaan huutokauppoja oli useampia kevään aikana.
G.L.Hasselblatt muutti Kauppapuistikko 13 sta Kauppapuistikon ja Vaasanpuistikon kulmaan entiseen apteekintaloon jossa tänäpäivänä on Vasasport urheiluliike.
Silloin myytävät polkupyörämerkit olivat Cresent Extra, Pohjola, Marvell ja Sukkela
Vaasan polkupyörätehdas ja sähköliike L.Palin 1910-20: Daisy, Darling
Göran Petander Velocipedaffär 1920: Göta, National
T:mi J. Staffans 1950: Hellas, Norma, Osmo
Urheiluliike G. E. Stenlund 1920: TIP-TOP Cresent, Rager
Gustaf Swanljung 1920: Domo
Teräs Oy 1912-1980: Comet, Cresto, Ennätys, Favorit, Gloria, Hirvi, King, Lakeus, Myrsky, Pohjan Kruunu, Pomo, Presto, Regulus, Skandia, Special, T, Uljas, Valencia, Velo, Winner
Rautakauppa osakeyhtiö Teräs on perustettu vuonna 1910 Vaasaan, pyörien valmistus alkoi 1912. Teräs Oy valmisti pyöriä vuoteen 1980 saakka, jonka jälkeen Rautakonttori Oy osti pyörätehtaan toiminnan. Nimi muuttui Pohjanpyörä Oy:ksi. Merkit tuolloin Pohjantyttö, Pohjanpoika ja Terässiipi. Pohjanpyörä Oy:n toiminta ajettiin alas 1986, Terässiiven valmistus jatkui Helkamalla Hangossa. Tähtipyörä Oy perustettiin vuonna 1987. Merkkinä siitä asti ollut Tähtipyörä.
Oy Utterström & Co 1910-20: Eino Vakaa, Kiivas,
Vaasan Rautakauppa Oy 1920: Vasama, Victoria
Osakeyhtiö A.Wisen 1910-20: Traveler, Salama
Ja kertauksena vielä Vaasalaismerkkejä:
Usein kysytään minkämerkkisiä pyöriä Vaasassa on tehty. Laitanpa listaa:
Aimo, Aino, Balder, Comet, Cresent Extra, Cresto, Daisy, Darling, Domo, Durable, Eino Vakaa, Ennätys, Erlan, Favorit, Finlandia, Gloria, Göta, Hansa, Hellas, Hirvi, Kiivas, King, Lakeus, Marvel, Merit, Myrsky, National, Norma, Original, Osmo, Otava, Pohjola, Pohjolan Kruunu, Pomo, Presto, Rager, Regulus, Salama, Sampo, Skandia, Special, Start, Sukkela, Sveriges Drottning, T, TIP-TOP Crescent, Traveler, Uljas, Valencia, Vasama, Velo, Werraton, Victoria, Victoria, Winner, Wulff, Voima, Zenith
Jos sinulla lojuu laatikossa jokin näistä merkeistä, tai edes kuvaa sellaisesta, niin arkistoisin ne mielelläni. Olen myös kiitollinen tiedoista, jos löytyy Vaasalaisia pyörämerkkejä listan ulkopuolelta.
Eino Louhivuori oli ensimmäisiä Vaasalaisia pyöräkauppiaita. Tiettävästi jo 1897 Louhivuori julkaisi ensimmäisen “general catalog” insa. Luettelo piti sisällään Kelloja, vaatteita, ompelukoneita, polkupyöriä ja osia yms.
Helsingin yliopiston Kirjaston Helmi-tietokannassa on Louhivuoren generalkatalog no:18 skannattuna versiona.
Luettelo on vuodelta 1914.
Hovioikeudenpuistikko 16:ssa on nykyisin Anttila.