Helsingin Sanomat 11.5.2015
Kauniina sunnuntaipäivänä polkupyöräkeräilijä Mikko Råberg pukeutuu hienosti ja lähtee 1950-luvun Pohjola-pyörällään herrasteluajelulle. Kuva Johannes Tervo
POLKUPYÖRÄ KESTÄÄ VAARILTA LAPSENLAPSELLE
Jos tämä polkupyörä olisi ihminen, se olisi jo eläkeiän kynnyksellä. Viisikymmentäluvulla rakennettu Pohjola-merkkinen miesten polkupyörä on iästään huolimatta yhä kelpo peli – tai ehkä juuri ikänsä takia.
Monet vanhat polkupyörät on paljon kestävämmin rakennettu kuin nykyiset massatuotantopyörät, sanoo pyörän omistaja, vaasalainen Mikko Råberg.
"Sellainen 1930-luvun polkupyörä, joka on kestänyt tähän päivään asti, kestää kyllä elinikäsi loppuun asti kun huollat ja rasvaat sitä hyvin."
Vanhoja polkupyöriä keräilevällä Råberg omistaa yhteensä nelisenkymmentä vanhaa polkupyörää, jotka on valmistettu vuosina 1890–1988. Pohjola-polkupyörän hän osti kymmenisen vuotta sitten.
Sillä on ajettu kaikkiaan satoja kilometrejä. Råberg käyttää sitä erityisesti herrasteluajeluun kaupungilla. "Kauniina kesäsunnuntaina laitetaan nätti puku päälle ja lähdetään piknikille."
TODELLA VANHA hyväkuntoinen polkupyörä on usein oivallinen sijoitus, joka säilyttää arvonsa. Pohjola-pyörä ei ole myynnissä, Råberg sanoo. "Jos ajatellaan hypoteettisesti, niin en sitä alle kahdellasadalla eurolla myisi."
Vanhoja polkupyöriä myydään erilaisilla nettipalstoilla, kuten Tori- ja Fillaritori-sivustoilla ja vanhoja polkupyöriä harrastavien ihmisten yhdistyksen Vanhat velot ry:n kotisivuilla ja Facebook-ryhmässä.
"Hyvä 1920–1940-luvun fillari on turvallinen ostos. Sellaisen omistajaksi pääsee 100–150 euron hinnalla. Ja aina siitä saa omansa takaisin, niin kauan kuin pyörä on pidetty hyvässä kunnossa", Råberg sanoo.
Vanhat pyörät voidaan jakaa kippurasarvisiin kilpapyöriin ja jokapäiväiseen ajoon suunniteltuihin peruspyöriin. Kolminumeroisella eurosummalla voi saada esimerkiksi Peugeotin kilpapyörän, jolla on ajettu 1970-luvulla kilpaa kansainvälisissä huippukisoissa.
JOHANNES TERVO
Jos tämä polkupyörä olisi ihminen, se olisi jo eläkeiän kynnyksellä. Viisikymmentäluvulla rakennettu Pohjola-merkkinen miesten polkupyörä on iästään huolimatta yhä kelpo peli – tai ehkä juuri ikänsä takia.
Monet vanhat polkupyörät on paljon kestävämmin rakennettu kuin nykyiset massatuotantopyörät, sanoo pyörän omistaja, vaasalainen Mikko Råberg.
"Sellainen 1930-luvun polkupyörä, joka on kestänyt tähän päivään asti, kestää kyllä elinikäsi loppuun asti kun huollat ja rasvaat sitä hyvin."
Vanhoja polkupyöriä keräilevällä Råberg omistaa yhteensä nelisenkymmentä vanhaa polkupyörää, jotka on valmistettu vuosina 1890–1988. Pohjola-polkupyörän hän osti kymmenisen vuotta sitten.
Sillä on ajettu kaikkiaan satoja kilometrejä. Råberg käyttää sitä erityisesti herrasteluajeluun kaupungilla. "Kauniina kesäsunnuntaina laitetaan nätti puku päälle ja lähdetään piknikille."
TODELLA VANHA hyväkuntoinen polkupyörä on usein oivallinen sijoitus, joka säilyttää arvonsa. Pohjola-pyörä ei ole myynnissä, Råberg sanoo. "Jos ajatellaan hypoteettisesti, niin en sitä alle kahdellasadalla eurolla myisi."
Vanhoja polkupyöriä myydään erilaisilla nettipalstoilla, kuten Tori- ja Fillaritori-sivustoilla ja vanhoja polkupyöriä harrastavien ihmisten yhdistyksen Vanhat velot ry:n kotisivuilla ja Facebook-ryhmässä.
"Hyvä 1920–1940-luvun fillari on turvallinen ostos. Sellaisen omistajaksi pääsee 100–150 euron hinnalla. Ja aina siitä saa omansa takaisin, niin kauan kuin pyörä on pidetty hyvässä kunnossa", Råberg sanoo.
Vanhat pyörät voidaan jakaa kippurasarvisiin kilpapyöriin ja jokapäiväiseen ajoon suunniteltuihin peruspyöriin. Kolminumeroisella eurosummalla voi saada esimerkiksi Peugeotin kilpapyörän, jolla on ajettu 1970-luvulla kilpaa kansainvälisissä huippukisoissa.
JOHANNES TERVO
Uusista pyöristä on vielä vaikea ennustaa klssikoita.
VAARIN AJAN polkupyörissä käytettiin usein kestävämpiä materiaaleja kuin nykyään, Råberg kehuu. Toki voi olla kyse siitäkin, että heikkolaatuiset vanhat pyörät ovat jo ammoin päätyneet tunkiolle.
"Jos löydät hyväkuntoisen 1930-luvun miestenpyörän ja avaat sen navat, löydät sisältä todennäköisesti ehjät laakerikuulat. Silloin käytettiin oikeita materiaaleja eikä säästetty sitä viimeistä senttiä. Nykyisten markettipyörien navan sisällä on yllättävän heikkoja materiaaleja."
Vanhan ajan polkupyörät saattavat vaatia pientä totuttelua, sillä esimerkiksi ajoasento voi olla hieman erilainen kuin nykypyörissä. Råbergin mukaan ero ei ole kuitenkaan iso.
"Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei peruspyöräily ole 120 vuodessa muuttunut juurikaan. Miestenpyörien nykyinen timanttimallinen runko tuli käyttöön 1880-luvulla isopyöräisten jälkeen."
Vanhan pyörän huoltaminen ei onnistu ihan jokaisessa pyöräliikkeessä. Huoltopaikkoja kyllä on, mutta ne pitää tietää. "Huoltamiseen ei tarvita mitään erityisosaamista, mutta johonkin hommaan saattaa tarvita erityistyökaluja. Jos tähän harrastukseen kilahtaa, niin työkalut tulee kyllä hankittua itselleen."
UUDEMMISTA polkupyöristä on usein vaikea sanoa etukäteen, mistä merkeistä tai malleista tulee ajattomia ja arvonsa säilyttäviä klassikoita.
"Tietyt merkit, joita ei uusia osattu ennustaa, että niistä tulisi kulttiesine. Yksi hyvä esimerkki on Helkaman Jopo, joka on nyt muodissa. Kymmenen vuotta sitten niitä sai viedä ilmaiseksi pois toisten nurkista. Nyt niiden käypä markkinahinta oli ainakin jossain vaiheessa yli kaksisataa euroa", Råberg mainitsee.
Isolla tavarakorilla varustetut lastipyörätkin ovat säilyttäneet hyvin arvonsa, samoin linkkuun kääntyvät taittopyörät. Sähkömoottorilla varustettuihin sähköpyöriin pätee uuden tekniikan halpenemisen laki. Ne kehittyvät nyt nopeasti eivätkä nykymallit ole välttämättä kovin arvokkaita myöhemmin.
VAARIN AJAN polkupyörissä käytettiin usein kestävämpiä materiaaleja kuin nykyään, Råberg kehuu. Toki voi olla kyse siitäkin, että heikkolaatuiset vanhat pyörät ovat jo ammoin päätyneet tunkiolle.
"Jos löydät hyväkuntoisen 1930-luvun miestenpyörän ja avaat sen navat, löydät sisältä todennäköisesti ehjät laakerikuulat. Silloin käytettiin oikeita materiaaleja eikä säästetty sitä viimeistä senttiä. Nykyisten markettipyörien navan sisällä on yllättävän heikkoja materiaaleja."
Vanhan ajan polkupyörät saattavat vaatia pientä totuttelua, sillä esimerkiksi ajoasento voi olla hieman erilainen kuin nykypyörissä. Råbergin mukaan ero ei ole kuitenkaan iso.
"Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettei peruspyöräily ole 120 vuodessa muuttunut juurikaan. Miestenpyörien nykyinen timanttimallinen runko tuli käyttöön 1880-luvulla isopyöräisten jälkeen."
Vanhan pyörän huoltaminen ei onnistu ihan jokaisessa pyöräliikkeessä. Huoltopaikkoja kyllä on, mutta ne pitää tietää. "Huoltamiseen ei tarvita mitään erityisosaamista, mutta johonkin hommaan saattaa tarvita erityistyökaluja. Jos tähän harrastukseen kilahtaa, niin työkalut tulee kyllä hankittua itselleen."
UUDEMMISTA polkupyöristä on usein vaikea sanoa etukäteen, mistä merkeistä tai malleista tulee ajattomia ja arvonsa säilyttäviä klassikoita.
"Tietyt merkit, joita ei uusia osattu ennustaa, että niistä tulisi kulttiesine. Yksi hyvä esimerkki on Helkaman Jopo, joka on nyt muodissa. Kymmenen vuotta sitten niitä sai viedä ilmaiseksi pois toisten nurkista. Nyt niiden käypä markkinahinta oli ainakin jossain vaiheessa yli kaksisataa euroa", Råberg mainitsee.
Isolla tavarakorilla varustetut lastipyörätkin ovat säilyttäneet hyvin arvonsa, samoin linkkuun kääntyvät taittopyörät. Sähkömoottorilla varustettuihin sähköpyöriin pätee uuden tekniikan halpenemisen laki. Ne kehittyvät nyt nopeasti eivätkä nykymallit ole välttämättä kovin arvokkaita myöhemmin.
Vanhin fillari 1800-luvulta Iltalehti 2.4.2014
Vaasalaisen Mikko Råbergin tallista löytyy arviolta 50 polkupyörää.Vanhin pyörä on 1800-luvun lopulta, tuoreimmat 1980-luvun lopulta.
Keräilyharvinaisuuksiensa yhdeksi lippulaivaksi Råberg nostaa Eino Olkivuoren Vaasassa myymän puuvanteisen ja puisilla lokasuojilla varustetun Sukkela-merkkisen pyörän.
- Kokoelman määrää ei enää ole tarkoitus kasvattaa, ja sen takia olen valmis pienessä mittakaavassa luopumaankin jostakin. Mutta esimerkiksi puuvanteisesta Bernardi-pyörästä en pysty luopumaan, koska se on mukana hääkuvissanikin, Råberg kertoo.
Polkupyöräaarteittensa säilyttämistä varten Mikko Råberg on vuokrannut erillisen tilan Vaasan auto- ja moottorimuseolta.
Keräilyharvinaisuuksiensa yhdeksi lippulaivaksi Råberg nostaa Eino Olkivuoren Vaasassa myymän puuvanteisen ja puisilla lokasuojilla varustetun Sukkela-merkkisen pyörän.
- Kokoelman määrää ei enää ole tarkoitus kasvattaa, ja sen takia olen valmis pienessä mittakaavassa luopumaankin jostakin. Mutta esimerkiksi puuvanteisesta Bernardi-pyörästä en pysty luopumaan, koska se on mukana hääkuvissanikin, Råberg kertoo.
Polkupyöräaarteittensa säilyttämistä varten Mikko Råberg on vuokrannut erillisen tilan Vaasan auto- ja moottorimuseolta.
Kantri Huhtikuu 2012 linkki
|
|
Vuosi 2008 YLE:n Kirppis ohjelma Wallen Matkassa
Mikko Råberg kerää fillareita ja fillarinosia
Mikko Råberg löysi ensimmäisen vanhan polkupyöränsä kymmenisen vuotta sitten Vaasalaiselta kirpputorilta. Se oli hieno englantilainen poikien pyörä joka Mikon harmiksi varastettiin jo parin viikon käytön jälkeen. Muutama vuosi meni ja Mikko löysi jälleen kirpputorilta komean menopelin, tällä kertaa suomalaisvalmisteisen Jaguar-merkkisen pyörän.
-Siitä se oikeastaan sitten lähti. Innostuin sen verran että polkupyöriä ja niihin liittyvää rekvisiittaa rupesi kertymään. Kokonaisia polkupyöriä on hankala varastoida, onneksi voi iloita pienistäkin osista kuten etumerkeistä, lampuista ja varsinkin vanhoista myyntiluetteloista.
Mikko Råberg kerää fillareita ja fillarinosia
Mikko Råberg löysi ensimmäisen vanhan polkupyöränsä kymmenisen vuotta sitten Vaasalaiselta kirpputorilta. Se oli hieno englantilainen poikien pyörä joka Mikon harmiksi varastettiin jo parin viikon käytön jälkeen. Muutama vuosi meni ja Mikko löysi jälleen kirpputorilta komean menopelin, tällä kertaa suomalaisvalmisteisen Jaguar-merkkisen pyörän.
-Siitä se oikeastaan sitten lähti. Innostuin sen verran että polkupyöriä ja niihin liittyvää rekvisiittaa rupesi kertymään. Kokonaisia polkupyöriä on hankala varastoida, onneksi voi iloita pienistäkin osista kuten etumerkeistä, lampuista ja varsinkin vanhoista myyntiluetteloista.
Suomessa on valmistettu n. 600 erimerkkistä polkupyörää. Mikolla on n. 40, lähinnä Vaasassa valmistettuja, osa aivan romuna ja jotkut hienosti entisöitynä. Kotoa löytyy mm. hieno vaasalainen Sukkela, jossa on puiset lokasuojat ja hienot nahkaiset työkalulaukut.
Vaasan auto- ja moottorimuseossa Mikolla on näytillä kaksi vanhaa Göta-pyörää jotka ovat olleet elokuvassakin mukana sekä 30-luvun Cresto, jolla on takalokarissaan muisto ajalta jolloin polkupyöriä vielä rekisteröitiin.
Vaasan auto- ja moottorimuseossa Mikolla on näytillä kaksi vanhaa Göta-pyörää jotka ovat olleet elokuvassakin mukana sekä 30-luvun Cresto, jolla on takalokarissaan muisto ajalta jolloin polkupyöriä vielä rekisteröitiin.
Vuosi 2005
Sähköpostiosoitteeni on mikko.raberg (at) netti.fi
Täältä löydät lehti/nettijuttuja joita on julkaistu jossakin.
Hyvä kunto kannatteli Mikko Råbergia rankoissa hoidoissa
VAASA Anne Laurila 4.10.2005 Pohjalainen
Kun terve, aktiivisesti urheileva nuorimies sairastuu syöpään, se pysäyttää ja pelottaa. Ensimmäinen ajatus on, että syöpä tarkoittaa kuolemaa.
Niin kävi myös Mikko Råbergille, 37, joka huomasi epämääräisen patin kaulallaan juhannuksena 1999. Patista diagnosoitiin non-Hodgkin-lymfooma, imukudossyöpä. – Ajattelin, että nytkö noutaja tuli jo tässä vaiheessa elämää.
Hän lähti nopeasti kamppailemaan syöpää vastaan. Liikunnan antamasta hyvästä kunnosta oli apua rankkojen hoitojen aikana, ja treenikaverit olivat parhaita tsemppaajia, kun hoidot olivat ohi ja Råberg alkoi palailla saleille.
Kamppailulajeja pitkään harrastanut Mikko Råberg joutui ottelemaan elämänsä matsia imukudossyövän kanssa kuusi vuotta sitten. Hyvä fyysinen kunto auttoi kestämään raskaat hoidot.
Seitsemän kuukauden hoidot
Råberg oli harrastanut kamppailulajeja, lähinnä jujutsua 11 vuotta ennen sairastumistaan syöpään. Miestä piti liikkeessä myös satunnainen jalkapallon potkiminen.
Syövän toteamista seuranneet rajut sytostaatti- ja sädehoidot kestivät seitsemän kuukautta ja veivät kunnon pohjalukemiin. – Hoitojen aikana oli saavutus, kun pääsi kävelemään postilaatikolle. Mutta mitä paremmassa kunnossa on, sitä paremmin kestää hoitoja. Se on fakta.
Melko pian sädehoitojen loppumisen jälkeen Råberg lähti jujutsun harjoitusleirille. Urheilijaporukka kannusti toipilasta takaisin rakkaan lajin kimppuun. – Entisessä kunnossa en tietenkään ollut, mutta lihasmuisti toimi. Lihasten hallinta ja jujutsun liikkeet palautuivat nopeasti mieleen.
Liikkumattomuus ahdistaa
Kaksi vuotta sitten Mikko Råberg sai lääkäreiltä terveen paperit. Kolmen vuoden seurannan jälkeen hänen sairastamansa syöpätyypin ei pitäisi uusiutua.
Syövän puolesta hän olisi voinut siis palata takaisin aktiiviurheilun pariin. Iän ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä hän on kuitenkin löysännyt tahtia. Työkseen Råberg myy elektroniikkakomponentteja teollisuustarpeisiin Arrow Finland Oy:n etätyöntekijänä Vaasassa. Perheeseen on hiljattain syntynyt vauva. – Nykyään käyn salilla ja jumpassa sen verran, että kroppa pysyy kasassa. Pelkkä liikunta ei silti yksin riitä. Laihdutin puolitoistavuotta sitten reilut kymmenen kiloa. Jätin pois sokerin ja tärkkelykset. Paino putosi nykyiselleen ja olo parani, kertoo sutjakka Råberg.
Liikunta on hänelle elämäntapa, välttämättömyys. Fyysisen kunnon lisäksi siitä on hyötyä mielenterveydelle. – Jos pelkästään makaa sohvalla, seinät kaatuvat äkkiä päälle. Alkaa ahdistaa, jos ei tule yhtään liikuttua.
Iltakävely on hänen mielestään mukava tapa viettää aikaa vaimon kanssa ja puhua asioita halki. Lenkkiseurana on myös kuusikuukautinen Eero-poika.
Ei väliä, mitä muut ajattelevat
Syöpiä on erilaisia, ja jotkut niistä jättävät näkyvät jäljet ihmiskehoon. Nainen, jonka rinnat on leikattu syövän vuoksi, saattaa ujostella uimahallilla käymistä. Råberg kannustaa syöpään sairastuneita liikkumaan kaikesta huolimatta. – En minä ainakaan jättäisi uimista sen takia, että joku tuijottaa. Mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat! Ei vammautuminenkaan urheilemista estä. Hän suosittelee kääntymistä vertaistukiryhmän puoleen, jos ei kehtaa yksin lähteä salille tai uimahalliin. – On ehkä helpompi mennä kaverin kanssa, jolla on sama ongelma.
Potilaskertomuksia – Lymfooma.fi
“Ikä ja elämäntilanne vaikuttavat tuen tarpeeseen”
Mikko on komea ja urheilullinen, kamppailulajeja aktiivisesti harrastanut mies, jolle ystävät huomauttivat kaulassa olevasta patista juhannuksena 1999.
“Tarkistin, olisiko joku eläin puraissut. Kun hampaanjälkiä ei näkynyt, menin lääkäriin. Ensimmäinen koepala, ns. kuivaputkinäyte otettiin jo samana päivänä. Kutsu leikkaukseen varsinaista kudosnäytettä varten tuli sekin nopeasti, muistaakseni viikon kuluttua.”
Tuloksen varmistuttua osoittautui, että Mikko oli sairastunut Non-Hodgkin-lymfoomaan, imukudossyöpään. Rauhallisena miehenä hän teki vielä perheensä kanssa viikon lomamatkan ennen hoitojen aloittamista. Sitten seurasikin seitsemän kuukauden jakso, jonka aikana hän kävi läpi hoidot ja kärsi niiden rankat sivuvaikutukset.
Sairastuminen vaikutti elämänasenteisiin
Nyt Mikolla on takanaan jo viisi oireetonta vuotta ja hän käy seurannassa enää kaksi kertaa vuodessa. Käytännössä Mikko on saanut “terveen paperit”.
“Olen nyt tietoisempi ajasta, tajuan, että se on rajallista. Sairauden aikana ja sen jälkeen jouduin myös punnitsemaan suhdettani menneisyyteen, harrastuksiini ja perheeseen.”
Hoitojakson jälkeen ja sivuoireiden helpotettua Mikko jatkoi monen muun syöpäpotilaan tavoin entisiä harrastuksiaan ja entisessä työssään. Työnantajan tuki ja ymmärtämys oli esimerkillistä, eikä Mikolla ollut pelkoja työpaikan pysyvyyden suhteen. Harrastukset päinvastoin lisääntyivät, sillä Mikko kiinnostui entistä enemmän historiasta ja omista juuristaan. Myös Mikon leikkisästi “ikuisuusprojektiksi” kutsuma vanhojen polkupyörien keräily tuli mukaan vapaa-ajan harrastuksiin.
“Keräilen nimenomaan Vaasassa valmistettuja pyöriä ja suunnitelmissa on pitää pieni näyttely kaupungin juhlavuonna 2006.”
Vertaisryhmistä arvokasta tukea
Mikko on toiminut aktiivisesti syöpäjärjestöjen toiminnassa, aluksi Helsingissä nuorille suunnatuissa vertaisryhmissä ja myöhemmin Vaasassa, jossa Mikko nykyisin asuu. Mikko osallistui nuorille suunnattuun sopeutumisvalmennukseen perheineen heti sairauden puhjettua.
“Sopeutumisvalmennus on monille tärkeää. Ja koska elämäntilanteet vaihtelevat iän mukaan niin paljon, on hyvä että syöpäjärjestöillä on tuki- ja vertaisryhmiä erikseen nuorille ja varttuneemmille.”
“Nuorilla perheillä on omat ongelmansa mm. lastenhoidon ja talouden kanssa, ja silloin on entistä tärkeämpää, että esimerkiksi puolisot voivat olla mukana syöpäjärjestöjen perheille järjestämillä kesäkursseilla.”
Vertaisryhmien toimintaa Mikko pitää tärkeänä myös siksi, että keskustelut toisten potilaiden kanssa auttavat sekä tiedollisesti että henkisesti – oman suhtautumistavan muotoutumisessa vakavaan sairauteen. Mikko toimii edelleen Vaasan seudun syöpäjärjestön nuorten ryhmän Nuvatin puheenjohtajana.
Jokaisen pitää saada valita itse
Mikko kertoo, että hänen ennusteensa oli kansankielellä “melko hyvä”. Mikko sai sytostaatteja ja sädehoitoa kuusi jaksoa sekä aluksi myös sytostaattihoitoja (intratekaalisesti) selkäydinnesteeseen. Sivuoireet olivat ajoittain rankkoja: pahoinvointia, imusolmukkeiden turvotusta ja limakalvojen kipuja, joiden vuoksi Mikko joutui pahimmassa vaiheessa jopa ottamaan puudutuslääkkeitä syömisen helpottamiseksi.
“Niin vertaisryhmissä kuin muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä jokaisen pitää saada päättää itse, haluaako puhua sairaudestaan vai lähinnä kuunnella muiden kokemuksia ja kypsytellä asioita itsekseen.”
“Tämä on sellainen sairaus, että siinä sairastuu koko perhe. Syöpä voi olla vielä vaikeampaa puolisolle, joka yrittää myötäelää, mutta jonka on kuitenkin mahdotonta ymmärtää asiaa toisen kannalta.”
“Omalla kohdallani sairastumisen ja parantumisen kanssa samaan elämänjaksoon osui myös parisuhteen uudelleenarviointi, ja meille tuli ero. Nyt minulla on jo uusi perhe.”
“Saattaa olla sattumaa – mutta voi olla niinkin että vakava sairaus aktivoi meitä punnitsemaan elämäämme ja omia valintojamme. Jälkikäteen pidän tätä positiivisena asiana. ”
Sähköpostiosoitteeni on mikko.raberg (at) netti.fi
Täältä löydät lehti/nettijuttuja joita on julkaistu jossakin.
Hyvä kunto kannatteli Mikko Råbergia rankoissa hoidoissa
VAASA Anne Laurila 4.10.2005 Pohjalainen
Kun terve, aktiivisesti urheileva nuorimies sairastuu syöpään, se pysäyttää ja pelottaa. Ensimmäinen ajatus on, että syöpä tarkoittaa kuolemaa.
Niin kävi myös Mikko Råbergille, 37, joka huomasi epämääräisen patin kaulallaan juhannuksena 1999. Patista diagnosoitiin non-Hodgkin-lymfooma, imukudossyöpä. – Ajattelin, että nytkö noutaja tuli jo tässä vaiheessa elämää.
Hän lähti nopeasti kamppailemaan syöpää vastaan. Liikunnan antamasta hyvästä kunnosta oli apua rankkojen hoitojen aikana, ja treenikaverit olivat parhaita tsemppaajia, kun hoidot olivat ohi ja Råberg alkoi palailla saleille.
Kamppailulajeja pitkään harrastanut Mikko Råberg joutui ottelemaan elämänsä matsia imukudossyövän kanssa kuusi vuotta sitten. Hyvä fyysinen kunto auttoi kestämään raskaat hoidot.
Seitsemän kuukauden hoidot
Råberg oli harrastanut kamppailulajeja, lähinnä jujutsua 11 vuotta ennen sairastumistaan syöpään. Miestä piti liikkeessä myös satunnainen jalkapallon potkiminen.
Syövän toteamista seuranneet rajut sytostaatti- ja sädehoidot kestivät seitsemän kuukautta ja veivät kunnon pohjalukemiin. – Hoitojen aikana oli saavutus, kun pääsi kävelemään postilaatikolle. Mutta mitä paremmassa kunnossa on, sitä paremmin kestää hoitoja. Se on fakta.
Melko pian sädehoitojen loppumisen jälkeen Råberg lähti jujutsun harjoitusleirille. Urheilijaporukka kannusti toipilasta takaisin rakkaan lajin kimppuun. – Entisessä kunnossa en tietenkään ollut, mutta lihasmuisti toimi. Lihasten hallinta ja jujutsun liikkeet palautuivat nopeasti mieleen.
Liikkumattomuus ahdistaa
Kaksi vuotta sitten Mikko Råberg sai lääkäreiltä terveen paperit. Kolmen vuoden seurannan jälkeen hänen sairastamansa syöpätyypin ei pitäisi uusiutua.
Syövän puolesta hän olisi voinut siis palata takaisin aktiiviurheilun pariin. Iän ja elämäntilanteiden muuttumisen myötä hän on kuitenkin löysännyt tahtia. Työkseen Råberg myy elektroniikkakomponentteja teollisuustarpeisiin Arrow Finland Oy:n etätyöntekijänä Vaasassa. Perheeseen on hiljattain syntynyt vauva. – Nykyään käyn salilla ja jumpassa sen verran, että kroppa pysyy kasassa. Pelkkä liikunta ei silti yksin riitä. Laihdutin puolitoistavuotta sitten reilut kymmenen kiloa. Jätin pois sokerin ja tärkkelykset. Paino putosi nykyiselleen ja olo parani, kertoo sutjakka Råberg.
Liikunta on hänelle elämäntapa, välttämättömyys. Fyysisen kunnon lisäksi siitä on hyötyä mielenterveydelle. – Jos pelkästään makaa sohvalla, seinät kaatuvat äkkiä päälle. Alkaa ahdistaa, jos ei tule yhtään liikuttua.
Iltakävely on hänen mielestään mukava tapa viettää aikaa vaimon kanssa ja puhua asioita halki. Lenkkiseurana on myös kuusikuukautinen Eero-poika.
Ei väliä, mitä muut ajattelevat
Syöpiä on erilaisia, ja jotkut niistä jättävät näkyvät jäljet ihmiskehoon. Nainen, jonka rinnat on leikattu syövän vuoksi, saattaa ujostella uimahallilla käymistä. Råberg kannustaa syöpään sairastuneita liikkumaan kaikesta huolimatta. – En minä ainakaan jättäisi uimista sen takia, että joku tuijottaa. Mitä väliä sillä on, mitä muut ajattelevat! Ei vammautuminenkaan urheilemista estä. Hän suosittelee kääntymistä vertaistukiryhmän puoleen, jos ei kehtaa yksin lähteä salille tai uimahalliin. – On ehkä helpompi mennä kaverin kanssa, jolla on sama ongelma.
Potilaskertomuksia – Lymfooma.fi
“Ikä ja elämäntilanne vaikuttavat tuen tarpeeseen”
Mikko on komea ja urheilullinen, kamppailulajeja aktiivisesti harrastanut mies, jolle ystävät huomauttivat kaulassa olevasta patista juhannuksena 1999.
“Tarkistin, olisiko joku eläin puraissut. Kun hampaanjälkiä ei näkynyt, menin lääkäriin. Ensimmäinen koepala, ns. kuivaputkinäyte otettiin jo samana päivänä. Kutsu leikkaukseen varsinaista kudosnäytettä varten tuli sekin nopeasti, muistaakseni viikon kuluttua.”
Tuloksen varmistuttua osoittautui, että Mikko oli sairastunut Non-Hodgkin-lymfoomaan, imukudossyöpään. Rauhallisena miehenä hän teki vielä perheensä kanssa viikon lomamatkan ennen hoitojen aloittamista. Sitten seurasikin seitsemän kuukauden jakso, jonka aikana hän kävi läpi hoidot ja kärsi niiden rankat sivuvaikutukset.
Sairastuminen vaikutti elämänasenteisiin
Nyt Mikolla on takanaan jo viisi oireetonta vuotta ja hän käy seurannassa enää kaksi kertaa vuodessa. Käytännössä Mikko on saanut “terveen paperit”.
“Olen nyt tietoisempi ajasta, tajuan, että se on rajallista. Sairauden aikana ja sen jälkeen jouduin myös punnitsemaan suhdettani menneisyyteen, harrastuksiini ja perheeseen.”
Hoitojakson jälkeen ja sivuoireiden helpotettua Mikko jatkoi monen muun syöpäpotilaan tavoin entisiä harrastuksiaan ja entisessä työssään. Työnantajan tuki ja ymmärtämys oli esimerkillistä, eikä Mikolla ollut pelkoja työpaikan pysyvyyden suhteen. Harrastukset päinvastoin lisääntyivät, sillä Mikko kiinnostui entistä enemmän historiasta ja omista juuristaan. Myös Mikon leikkisästi “ikuisuusprojektiksi” kutsuma vanhojen polkupyörien keräily tuli mukaan vapaa-ajan harrastuksiin.
“Keräilen nimenomaan Vaasassa valmistettuja pyöriä ja suunnitelmissa on pitää pieni näyttely kaupungin juhlavuonna 2006.”
Vertaisryhmistä arvokasta tukea
Mikko on toiminut aktiivisesti syöpäjärjestöjen toiminnassa, aluksi Helsingissä nuorille suunnatuissa vertaisryhmissä ja myöhemmin Vaasassa, jossa Mikko nykyisin asuu. Mikko osallistui nuorille suunnattuun sopeutumisvalmennukseen perheineen heti sairauden puhjettua.
“Sopeutumisvalmennus on monille tärkeää. Ja koska elämäntilanteet vaihtelevat iän mukaan niin paljon, on hyvä että syöpäjärjestöillä on tuki- ja vertaisryhmiä erikseen nuorille ja varttuneemmille.”
“Nuorilla perheillä on omat ongelmansa mm. lastenhoidon ja talouden kanssa, ja silloin on entistä tärkeämpää, että esimerkiksi puolisot voivat olla mukana syöpäjärjestöjen perheille järjestämillä kesäkursseilla.”
Vertaisryhmien toimintaa Mikko pitää tärkeänä myös siksi, että keskustelut toisten potilaiden kanssa auttavat sekä tiedollisesti että henkisesti – oman suhtautumistavan muotoutumisessa vakavaan sairauteen. Mikko toimii edelleen Vaasan seudun syöpäjärjestön nuorten ryhmän Nuvatin puheenjohtajana.
Jokaisen pitää saada valita itse
Mikko kertoo, että hänen ennusteensa oli kansankielellä “melko hyvä”. Mikko sai sytostaatteja ja sädehoitoa kuusi jaksoa sekä aluksi myös sytostaattihoitoja (intratekaalisesti) selkäydinnesteeseen. Sivuoireet olivat ajoittain rankkoja: pahoinvointia, imusolmukkeiden turvotusta ja limakalvojen kipuja, joiden vuoksi Mikko joutui pahimmassa vaiheessa jopa ottamaan puudutuslääkkeitä syömisen helpottamiseksi.
“Niin vertaisryhmissä kuin muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä jokaisen pitää saada päättää itse, haluaako puhua sairaudestaan vai lähinnä kuunnella muiden kokemuksia ja kypsytellä asioita itsekseen.”
“Tämä on sellainen sairaus, että siinä sairastuu koko perhe. Syöpä voi olla vielä vaikeampaa puolisolle, joka yrittää myötäelää, mutta jonka on kuitenkin mahdotonta ymmärtää asiaa toisen kannalta.”
“Omalla kohdallani sairastumisen ja parantumisen kanssa samaan elämänjaksoon osui myös parisuhteen uudelleenarviointi, ja meille tuli ero. Nyt minulla on jo uusi perhe.”
“Saattaa olla sattumaa – mutta voi olla niinkin että vakava sairaus aktivoi meitä punnitsemaan elämäämme ja omia valintojamme. Jälkikäteen pidän tätä positiivisena asiana. ”
Mikko Råbergin kohteena vaasalaisvalmisteiset pyörät
Timo Koskisen jutusta lyhennetty versio vuodelta 2005
Mikko Råberg 1910-mallisen Crescent-polkupyörän selässä. Pyörässä on puiset lokasuojat ja vanteet sekä kardaaniveto, ilman rattailta pois lähteviä ketjuja.
Vaasalainen Mikko Råberg on tykästynyt kovasti vanhoihin polkupyöriin, joita hän on harrastanut ja keräillyt nelisen vuotta. – Joku näissä viehättää. Hienot yksityiskohdat ja ovathan vanhat pyörät kauniita, katso nyt. Ei kai tällaisia keräilyharrastuksia pysty järjellä selittämään, toteaa Råberg.
-Par’aikaa hän keräilee ensi vuonna Vaasan Auto- ja Moottorimuseossa järjestettävään Made in Vaasa -näyttelyyn juuri vaasalaispyöriä ja muuta pyöräilyyn liittyvää rekvisiittaa.
Vaasassa koottiin aikanaan ainakin 50 eri merkkistä pyörää. Jos niistä saisi edes 10-20 näytille niin olisin tyytyväinen, hän sanoo. Suomeen ensimmäiset pyörät tuotiin 1860 luvulla, tuolloin myös kyläsepät tekivät omia kokeilujaan polkupyöristä. Nykyaikainen polkupyörä syntyi, kun vapaanapa keksittiin 1890-luvulla.
Jo aiemmin pyörä oli saanut ilmatäytteiset kumirenkaat, polkimet ja ketjuvedon. 1890-luvulla sai alkunsa myös suomalainen polkupyöräteollisuus. Vaasalaisia Mikko Råberg kertoo, että 1900 luvun alussa lähes jokainen polkupyöräliike toimi myös "tehtaana". Osat ostettiin Ruotsista, Saksasta, Englannista ja kasattiin kaupan takahuoneessa ja myytiin omalla nimellä.
– Nimekkäimpiä vaasalaisia alalla olivat Palinit, Hasselblatt, Petander, Louhivuori, Holmberg. Ensimmäinen varsinainen pyörätehdas oli Rautakauppa Oy Teräs, joka aloitti toimintansa 1912. Vaasassa on muuten pitänyt hakea ajolupa polliisilta ja pyörä on pitänyt rekisteröidä vuodesta 1898 vuoteen 1938.
–Hauskimpia Vaasassa koottujen polkupyörien nimiä ovat: Vaasan Polkupyörätehdas ja Sähköliike L. Palin – S. Palin 1910-1920 luvuilla valmistamat Daisy ja Darling sekä Oy Uttersrtöm & Co valmistama Kiivas ja Herman L. Berggrenin Werraton ja Finlandia. Teräs Oy:n Ennätys, Hirvi, Myrsky, Pomo, Uljas. Osakyhtiö A. Wisenin Ennätys sekä Eino Louhivuoren Sukkela.
Nykyisin Suomessa on kolme pyörätehdasta. Helkama Hangossa, joka tänä vuonna täyttää sata vuotta, Tunturi Turussa ja Tähtipyörä Sulvalla Vanhat Velot Vanhojen polkupyörien harrastajilla on oma valtakunnallinen polkupyöräkerho Vanhat Velot ry. Siihen kuuluu tällä haavaa yli 100 jäsentä.
Made in Vaasa
Vaasalaistuneena Råberg on kiinnostunut vaasalaisista pyörämerkeistä, joita hänellä on nyt viisi ja kaikkiaan pyöriä toistakymmentä. Ajokunnossa muutama, mutta entisöitynä ei vielä yhtään. Ensimmäisen vanhan pyöränsä hän löysi nelisen vuotta sitten vaasalaisen antiikkiliikkeen vintiltä, joka on tamperelaisen Kone ja Terän valmistama Jaguar.
Pyörän entistäminen tai konservointi on hänen mukaansa helpompaa kuin auton, mopon tai moottoripyörän, vaikkakin vaikeutensa on polkupyörässäkin. Vaasan Auto- ja Moottorimuseossa on ensi vuonna 2006 kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi teemana: Made in Vaasa.
Se kertoo, minkälaisia ajoneuvoja ja moottoreita Vaasassa on valmistettu. Eri vaasalaisvalmisteiset polkupyörämerkit ovat väkevästi mukana. – Pyrin löytämään näyttelyyn lisää vaasalaisia polkupyöriä, mainoksia, myyntikuvastoja, lisävarusteita, ajokortteja, rekisterikilpiä, pyörän osia, toteaa Mikko Råberg, joka itse ajelisi mieluiten näyttävän näköisellä Werrattomalla. Vielä se on osina tallissa, mutta pitää kasata se kesän ajoihin, hän toteaa.
Lisätietoja: mikko.raberg@netti.fi
Mikko Råberg 1910-mallisen Crescent-polkupyörän selässä. Pyörässä on puiset lokasuojat ja vanteet sekä kardaaniveto, ilman rattailta pois lähteviä ketjuja.
Vaasalainen Mikko Råberg on tykästynyt kovasti vanhoihin polkupyöriin, joita hän on harrastanut ja keräillyt nelisen vuotta. – Joku näissä viehättää. Hienot yksityiskohdat ja ovathan vanhat pyörät kauniita, katso nyt. Ei kai tällaisia keräilyharrastuksia pysty järjellä selittämään, toteaa Råberg.
-Par’aikaa hän keräilee ensi vuonna Vaasan Auto- ja Moottorimuseossa järjestettävään Made in Vaasa -näyttelyyn juuri vaasalaispyöriä ja muuta pyöräilyyn liittyvää rekvisiittaa.
Vaasassa koottiin aikanaan ainakin 50 eri merkkistä pyörää. Jos niistä saisi edes 10-20 näytille niin olisin tyytyväinen, hän sanoo. Suomeen ensimmäiset pyörät tuotiin 1860 luvulla, tuolloin myös kyläsepät tekivät omia kokeilujaan polkupyöristä. Nykyaikainen polkupyörä syntyi, kun vapaanapa keksittiin 1890-luvulla.
Jo aiemmin pyörä oli saanut ilmatäytteiset kumirenkaat, polkimet ja ketjuvedon. 1890-luvulla sai alkunsa myös suomalainen polkupyöräteollisuus. Vaasalaisia Mikko Råberg kertoo, että 1900 luvun alussa lähes jokainen polkupyöräliike toimi myös "tehtaana". Osat ostettiin Ruotsista, Saksasta, Englannista ja kasattiin kaupan takahuoneessa ja myytiin omalla nimellä.
– Nimekkäimpiä vaasalaisia alalla olivat Palinit, Hasselblatt, Petander, Louhivuori, Holmberg. Ensimmäinen varsinainen pyörätehdas oli Rautakauppa Oy Teräs, joka aloitti toimintansa 1912. Vaasassa on muuten pitänyt hakea ajolupa polliisilta ja pyörä on pitänyt rekisteröidä vuodesta 1898 vuoteen 1938.
–Hauskimpia Vaasassa koottujen polkupyörien nimiä ovat: Vaasan Polkupyörätehdas ja Sähköliike L. Palin – S. Palin 1910-1920 luvuilla valmistamat Daisy ja Darling sekä Oy Uttersrtöm & Co valmistama Kiivas ja Herman L. Berggrenin Werraton ja Finlandia. Teräs Oy:n Ennätys, Hirvi, Myrsky, Pomo, Uljas. Osakyhtiö A. Wisenin Ennätys sekä Eino Louhivuoren Sukkela.
Nykyisin Suomessa on kolme pyörätehdasta. Helkama Hangossa, joka tänä vuonna täyttää sata vuotta, Tunturi Turussa ja Tähtipyörä Sulvalla Vanhat Velot Vanhojen polkupyörien harrastajilla on oma valtakunnallinen polkupyöräkerho Vanhat Velot ry. Siihen kuuluu tällä haavaa yli 100 jäsentä.
Made in Vaasa
Vaasalaistuneena Råberg on kiinnostunut vaasalaisista pyörämerkeistä, joita hänellä on nyt viisi ja kaikkiaan pyöriä toistakymmentä. Ajokunnossa muutama, mutta entisöitynä ei vielä yhtään. Ensimmäisen vanhan pyöränsä hän löysi nelisen vuotta sitten vaasalaisen antiikkiliikkeen vintiltä, joka on tamperelaisen Kone ja Terän valmistama Jaguar.
Pyörän entistäminen tai konservointi on hänen mukaansa helpompaa kuin auton, mopon tai moottoripyörän, vaikkakin vaikeutensa on polkupyörässäkin. Vaasan Auto- ja Moottorimuseossa on ensi vuonna 2006 kaupungin 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi teemana: Made in Vaasa.
Se kertoo, minkälaisia ajoneuvoja ja moottoreita Vaasassa on valmistettu. Eri vaasalaisvalmisteiset polkupyörämerkit ovat väkevästi mukana. – Pyrin löytämään näyttelyyn lisää vaasalaisia polkupyöriä, mainoksia, myyntikuvastoja, lisävarusteita, ajokortteja, rekisterikilpiä, pyörän osia, toteaa Mikko Råberg, joka itse ajelisi mieluiten näyttävän näköisellä Werrattomalla. Vielä se on osina tallissa, mutta pitää kasata se kesän ajoihin, hän toteaa.
Lisätietoja: mikko.raberg@netti.fi
